*

Nokialainen avautuu Jaan tuntoja kristityn todellisuudesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kristittyjen vaino

Irakissa kristityt ovat käymässä harvinaiseksi kuin puhdas kulta

Suomessa tiedotusvälineet ovat tehneet joitakin juttuja Lähi-Idän kristittyjen vainoista, ahdingosta ja pakolaisuudesta ja Ylen Ulkolinja on esittänyt muutaman journalistisen dokumentin heistä, mutta yleisesti voi todeta, etteivät suomalaiset tiedotusvälineet ole juuri uutisoineet heidän ahdingostaan ja monia on suomalaisia, jotka eivät ole edes kuulleet Irakin arabikristityistä tai assyrialaiskristityistä.

Kun kymmenen miljoonaa ihmistä haluaa tappaa sinut

Suomalaiset tiedotusvälineet uutisoivat hyvin vähän siitä, kuinka sietämättöntä vainoa kristityt saavat kokea länsimaiden ulkopuolella, erityisesti muslimaissa. Yksi maista, jossa kristityt ovat kaikista pahiten vainottuja, on Pakistan. Jo yksistään Aasiya Noreenin, eli Asia Bibin tarina paljastaa pakistanilaisten kristittyjen kokemien vainojen epäinhimillisyyden ja käsittämättömyyden.

Kuka puolustaisi kristittyä?

Timo Soinin herättämää keskustelua kristittyjen puolustamisesta nykyisessä kriisitilanteessa on ollut esillä mediassa. Hämmentävintä on ollut lukea toisten kristittyjen kannanottoja. Olen koettanut tutustua heihin tarkemmin median piirtämän kuvan välityksellä. Keitä ovat Soinin mainitsemat Aaro Rytkönen ja Rolf Steffansson? Heistä saa tietoa mm. Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestö Kirkon Ulkomaanavun sivuilta (KUA).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä