*

Nokialainen avautuu Jaan tuntoja kristityn todellisuudesta

Perhosefekti

  • Perhosefekti - Kuva: totalbeauty.com
    Perhosefekti - Kuva: totalbeauty.com

Oletko kuullut joskus Perhosefektistä? Perhosefekti tai perhosvaikutus on kaaosteoriasta tuttu vertaus siitä, että perhosen siiveniskut jossakin maapallon toisella puolella voivat saada aikaan säätilan muutoksen ja kokonaisen myrskyn toisella puolella maapalloa. 

Muutama päivä sitten perussuomalaisen Immosen teksti vaikutti aluksi perhosensiiven räpyttelyltä, mutta se aiheutti reaktioita, jotka pelottivat ja hämmensivät laajemminkin. Itse en tunne henkilöä, enkä aio käsitellä puoluettakaan. Jotkut ovat täällä raportoineet lehtikirjoittelusta ulkomaita myöden. Kuitenkin, en syytä Immosta. Meillä suomalaisilla on sisäinen tietoisuus totuudesta. Jos paljonpuhutussa tekstissä, ei olisi ollut edes rippunen totuutta, en usko, että "siiven iskut" olisi vaikuttaneet tällaista kuohuntaa - ilmaiskonsertteja, blogitulvaa, presidentillistä pahoittelua jne.

Olen osallistunut avioliittokurssille, jossa opetus on hyvin käytännönläheistä. Kurssilla pariskunnat ovat kertoneet hyvin henkilökohtaisia kokemuksia kipeistä tilanteista, joista he ovat selvinneet, kun jompikumpi osapuoli on päättänyt ottaa ensimmäisen askeleen. Yhteiskunnallisesti ajatellen perhe on pienin yksikkö, sitten suku, heimo ja kansakunta. Avioliittokurssilla meitä opetetaan antamaan anteeksi. Se on pieni teko, pieni kivi heitettynä veteen, joka synnyttää renkaita. Kenelle meidän tulisi antaa anteeksi? Kaikille. Ensisijaisesti puolisolle, lapsille, sukulaisille, ystäville, työkavereille, kansakunnalle. Lisäksi anteeksiantamisen sisältyy vastavuoroisuus. Kun sanotaan puolisolle tai kaverille: "Saat anteeksi", myös tarkoitetaan sitä. Jos ei ole vielä valmis anteeksiantoon, voi sanoa "mieti vielä sitä!". Anteeksiantoon voi kasvaa vähitellenkin, mutta se lähtee sisällä syntyneestä päätöksestä. Anteeksiantoon saa tarttua jo ennen kuin vastapuoli on ymmärtänyt pahoittaneesa toisen mielen. Ymmärtämiseen voi auttaa se, että loukkaantunut osapuoli nostaa esille, miksi häntä on haavoittunut. 

Palatakseni avioparista Immoseen - vaikka en ole rikkonut maahanmuuttajia tai muitakaan asian osallisia vastaan, koen sitä kollektiivista häpeäntunnetta, joka laskeutuu kaikkien niiden ylle, jotka ovat tunteneet, että heidän oikeuksiaan on viime aikoina poljettu. Vaikka en ole rikkonut, minä haluan pyytää anteeksi, omasta ja kaltaisteni puolesta. Me olemme pieni maa, pieni kansakunta. Suomi on minulle hyvin rakas. Minun läheiseni ovat taistelleet ja vuodattaneet oman verensä tämän maan itsenäisyyden puolesta. Se on kallis hinta rauhasta. Me ollaan kärsitty paljon vapaan Suomen puolesta! Arvostan sen kautta saatua koulutusta, jota yhä saan. Arvostan mahdollisuutta terveydenhoitoon. Arvostan sananvapautta. Arvostan, että saan puhua täällä blogissa, melkein mitä haluan. Mikään näistä asioista ei ole minulle itsestäänselvyys. Jokainen näistä voidaan ottaa minulta pois, vaikka niin ei pitäisi tapahtua. En soisi sitä itselleni enkä toisillekaan, jotka haluavat laillisinkeinoin Suomessa toimia. 

Tässä yhteydessä tulee mieleen eräs asia, joka liittyy meidän jokaisen historiaan tavalla tai toisella - isiemme synnit. Vaikka Immonen puhuu vain ehkä henkilökohtaisesti tai ryhmänsä tuntoja, hän ei ole omin käsin heittänyt kranaattia kadulle. Silti kaikki ajattelee: "Nyt se kranaatti tuolla lentää - voi ei!"

Mitä mieltä olette, onko isien tekemisillä, tai tekemättä jättämisellä osuutensa tässä päivässä? Yksilötasollakin voisi miettiä - Isät, oletteko pyytäneet anteeksi vaimoltanne? Entä oletteko pyytäneet anteeksi lapsiltanne? Tiedättekö, millaista kauhua se voi synnyttää jälkeläisissänne, joita yhteinen sotaisa historia ja käydyt taistelut ovat meissä arpeuttaneet. Kun asioista ei puhuta, ne siivotaan vain maton alle. Ehkä on ajateltu perinteisesti, että puhuminen ei kannata ja that's it. Suomi on täynnä isiä, jotka eivät puhuneet sotamuistoistaan tai muista ongelmistaan - nyt suurinosa heistä on jo hautausmaalla tai käärinliinoissaan, mutta täällä on heidän poikia ja tyttäriä, joille annettiin perinnöksi - sama puhumattomuus. Nieleminen. Alkoholi. Korvikkeet. Osattiin hyvin tämä: Ole mies! Mies ei itke!

Tämä anteeksiantamattomuuden ja puhumattomuuden kehä on kyettävä katkomaan, tai kollektiivinen katkeruus versoilee uusia vihan hedelmiä. 

Maahanmuuttajilla on omat kipunsa, omat isäsuhteessa tapahtuneet rikkonaisuudet, omat sodat käytynä - niissäkin tulisi kohdata ongelmien juurisyy tai muuten kivireen veto ja sen myötä muiden kivittely jatkuu meillä. Isänmaa ja isien synnit - Iso kirja kuvaa, kuinka isien synnit jättävät jälkensä jopa kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Tätä se on. Itse edustan toista sodanjälkeistä sukupolvea. Opinko itse anteeksiantoa? Opinko puhumaan ongelmista ja tunteista - kivuista niiden takana? Näitä vaikutuksia, tahattomia tai tahallisia me kannamme kehossamme, muistissamme ja tunteissamme. Kulttuurissamme. Niitä annamme "perinnöksi" lapsillemme - ajattelimme sitä tai emme. 

Ehkä kirjoitteluni on vain pientä perhosen siiven räpyttelyä. Tahdon uskoa, että muutama siivenisku voi jossakin aloittaa tervehtymisen, ensin muutoksena ilmapiirissä, siitä jatkaa leviämisenä ympäristöön, jossa voimme osaltamme vaikuttaa, jos niin tahdomme. Olkoon siiveniskuni rauhan puolesta, yhteiskuntarauhan puolesta. Olkoon se alku tai edes tönäisy uudelle anteeksiannon tielle. Yksilötasolla, yhteiskunnan tasolla. Veljessotaa on Suomessa jo käyty. Ei niin pitkäaika sitten. Vieläkin siitä puhutaan eri nimillä, mm. vapaussotana jne. riippuen näkökulmasta ja kokijasta. Kuitenkin havainto oli, että silloin kansa jakaantui punaisin ja valkoisiin ja kansan veri vuoti. Muilutukset eivät tänäänkään auta, väkivallan toivomuksesta on vain muutamia askelia verenvuodatuksen. Maailma globalisoituu - maapallo kutistuu. Teipataanko huulemme yhteen vai nostetaanko kissa pöydälle? Kun ruuti on kuivaa, pieni siiven isku voi sytyttää langan väärässä hetkessä. Kuka sen palon sitten sammuttaa, jos niin käy? Kenen voimavarat silloin riittävät? Kenen lapset itkevät, kun kahakka ja metakka on ohi? Kuka korjaa  ennalleen, kun kaikki on romuna? Äidit tekivät ennen paljon, kun isät sotivat. Vieläkö äitien selkä kestää?

Minua huolestuttavat Suomessa monet sananvapauttakin kipeämmät kysymykset: - vanhukset unohdettuna käärinliinoissaan, hoitajat, joilla on aikaa ja varaa tehdä vain se välttämätön. Minua huolestuttavat lapset, jotka kohtaavat yksin kotinsa ovella päiväsaikaan verissäpäin sisään tunkeilevan huumehörhön. Ja lasten taakoitetut vanhemmat, jotka taistelevat samaan aikaan työpaikoistaan ja toimeentulostaan. He tekevät parhaansa, etteivät yritysten uudet "tehostamiset" vaurioittaisi talovelan maksua ja koko jälkikasvun tulevaisuutta. Minua huolestuttaa. Olen suomalainen, siksi opettelen ja toivon, että opettelet kanssani: "Anna anteeksi.."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Perhosefekti on huono metafora ja käytännön kannalta hömppää. Sai alkunsa tietokonelaskennan alkuarvon pyöristysvirheessa, i ole yleistettävissä matematiikan ulkopuolelle.

Mutta kuten yleensä, netissä hömppä pöyrii ikuisesti liikkeelle päästyään

Käyttäjän annariina kuva
Anna-Riina Peltola

Onko puhuminen hömppää? Entäpä jos tällainen ajattelu on mitätöimistä?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Hömpän levittäminen otsikossasi saisi riittää. Olisit kiitollinen, että korjasin harhasi.

Käyttäjän annariina kuva
Anna-Riina Peltola

Harhainen voin monen mielestä olla, mutta ehkä sun pitäis kiinnittää huomiota sanoman ymmärtämiseen? Sanoinhan, että kyse on teoriasta. Toisaalta jos haluaa soveltaa matematiikkaa kaikkeen joudut aika usein törmäämään faktaan, että todellisuudessa on ongelmia jotka eivät ratkea laskukaavalla. Kokeilepa ratkaista seuraava sota matemaattisella kaavalla!

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

" Itse edustan toista sodanjälkeistä sukupolvea. Opinko itse anteeksiantoa? Opinko puhumaan ongelmista ja tunteista - kivuista niiden takana? Näitä vaikutuksia, tahattomia tai tahallisia me kannamme kehossamme, muistissamme ja tunteissamme. Kulttuurissamme. Niitä annamme "perinnöksi" lapsillemme - ajattelimme sitä tai emme. "

Itse edusta ensinmäistä sodanjäkeistä sukupolvea, olen tullut samaan tulokseen kanssasi. Sodasta miehet eivät paljon puhuneet, milloin olisivat puhuneet työviikot olivat kuusipäiväisi. Milloin olisi ollut aikaa purkaa niitä sodan aiheuttamia trumoja.

Uskoakseni näitä sodan aiheuttamia traumoja kannamme me. Laitanpa tähän linkin kannatta lukea.

http://kaarle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18817-loput...

Käyttäjän annariina kuva
Anna-Riina Peltola

Hyvä linkki aiheesta! Hyvinvointivaltio on nuori ilmiö, eikä moni enää jaksa uskoa Suomen olevan sellainen. Maassamme on historiaa, josta tunnistamme samankaltaisuutta nykypäivään, mutta informaation määrä, jossa kylvemme, on toisessa kokoluokassa. Kiitos kommentista!

Jaakko Häkkinen

"Meillä suomalaisilla on sisäinen tietoisuus totuudesta. Jos paljonpuhutussa tekstissä, ei olisi ollut edes rippunen totuutta, en usko, että "siiven iskut" olisi vaikuttaneet tällaista kuohuntaa"
-- Turhan optimistista. :) Riittää että joku vaikutusvaltainen julistaa omaa, vaikka miten virheellistä tulkintaansa, niin "samalla puolella" olevat uskovat sen. Ei heitä oikeasti kiinnosta, mitä Immonen sanoi tai ei sanonut, tärkeintä on päästä tuomitsemaan Paha eli todistamaan olevansa itse Hyvä.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199007-ohipu...

Käyttäjän annariina kuva
Anna-Riina Peltola

Näinkin asian voi nähdä - itseäni ihmetyttää natsikortin kevyt heilutus. Nykyajan natsikorttia heiluttivat ovat aniharvoin Israelin ystäviä.

Toimituksen poiminnat