*

Nokialainen avautuu Jaan tuntoja kristityn todellisuudesta

Puutteesta

Olen kuullut, että menestys on sitä, että saavuttaa tavoitteensa. Sen saavuttamisessa voi olla koviakin esteitä. Tunnen puutteen - puute latistaa ihmisen mielen ja olemuksen. Se saa ajatukset etsimään joko pakoreittiä tai kiertämään epätoivoista kehää, jauhamaan omaa menestymättömyyttä päivästä toiseen kunnes siitä tulee itselle vahva elämänkokemus ja viimein lainalaisuus, joita siirretään tuleville polville, omille lapsille. Köyhyydestä voi tulla itseään toteuttava ennuste, sukupolvinen kirous, joka pitää mielen matalana kuin käärmeellä. Käärme elää kiemurrellen maassa ja nielee päivästä päivään tomua. Tutkimukset osoittavat, että vaikka suomessa kaikilla on tarjottu demokraattinen mahdollisuus kouluttautua, vanhempien asemalla on perityvyyttä. Toiset lapset nousevat ja menestyvät kuten vanhempansakin, toiset syrjätyvät ja muuttuvat passiivisiksi.

 

Minä tiedän jotain puuteajattelun vankina olemisesta. Omien vanhempieni lapsuutta varjosti sota, joka vei heiltä kodit alta. Kaatuneiden joukossa oli heidän läheisiä sukulaisiaan. Heidän vanhempansa olivat maan jälleenrakentajia, mutta lapsuus elettiin niukkuudessa ja ruoka oli usein kortilla. Vanhemmistani kasvoi aikanaan selvityjiä, ja heidän uskonsa auttaa heitä, mutta he kantavat kokemuksiaan aina mielessään. Myös minä en ole nähnyt usein rikkauksia, jotka ovat ilmiselvinä tarjolla edessäni. Me käyttäydymme usein höperösti silloin kun elämme puutteessa. Meistä tulee erinomaisia keksimään tekosyitä. Esimerkiksi oma puuteajatteluni kertoo, etten ole muodollisesti pätevä, koska olen jo 41, eikä minulla ole vielä maisterintutkintoa ja vakituisia kuukausituloja. Vanhempanikaan eivät lukeneet maistereiksi - uskallanko rikkoa lasikattoni? Mutta minä olen kiinnostunut itseni kehittämisestä, enkä ole vielä antanut periksi. Eräs asia on kohdallani varma, jos en edes yritä suorittaa tutkintoa, en varmastikaan sitä saa. Maisteriopinnot kestävät kaksi vuotta. Kuinka vanha olen kahden vuoden päästä, jollen nyt mene jatko-opintoihin? 43 vuotta. Haluan nähdä eron nykyiseen elämän tilanteeseeni verrattuna. Tekemällä samoja asioita kuin aina ennenkin takaan vain sen että saan samoja asioita tulevaisuudessakin. Joku on kutsunut sitä myös hulluuden määritelmäksi. Mielestäni on turha käyttää ikäänsä tekosyynä ja lakata yrittämästä. On kamppailtava oman ja lasteni puolesta. 

 

Mutta mietitäänpä toista henkilöä, maahanmuuttaja-äitiä, millä tavalla puute voi kapeuttaa hänen ajatteluaan? Jospa olisin sukujuuriltani somalitautaustainen ja olisin saapunut maahamme Afrikan sarvesta, enkö kuitenkin haluaisi omille lapsilleni parasta? Tämä yksinhuoltaja-äiti, kaikesta yrittämisestä ja kasvattamisesta huolimatta, näkisi lapsensa voivan huonommin. Enkö silloin etsisi vastauksia ja neuvoja omilta läheisiltäni, ihmisiltä, jotka parhaiten tunnen ja luotan? Somalit muodostavat ylirajaisia transnationaalisia perheitä, he ovat lähtöisin heimokulttuurista. Meidän suomalaisten perhepolitiikka ja taloudellinen ajattelu liittyy vielä ydinperheeseen tai sitä lähinnäolevaan instituutioon. Somalien suurperheeseen sisältyy vastavuoroisuuden ajatus. Somaliassa suku on perinteisesti muodostanut turvaverkon, joka voisi auttaa minua pulassa. Ja mitä muut heimokulttuurini naiset kertoisivat minulle kohdatessani ongelmia? Kun lapseni voi huonosti, pyytäisivätkö he minua ottamaan yhteyttä suomalaiseen terveydenhuoltoon? Kun on kyse mielenterveyden ongelmista eroavat suomalaiset ja somalialaiset kulttuuriset selitykset toisistaan. Sodan repimien maiden ihmisten kohtalossa voidaan epätoivoisena eksyä hakemaan apua omilta kouluttamattomilta kansanparantajilta. Henget ovat osa islamilaista maailmankuvaa, onhan jinni-henget mainittu myös Koraanissa. Länsimaissakin kasvatetut lapset viedään omalle kansanparantajalle joka tekee rituaalin ja lukee säkeitä koraanista. Huolehtiva äiti toivoo, että lapsi tulee tällä hoidolla kuntoon. 

 

Me suomalaiset olemme olleet omasta kulttuuristamme, terveydenhoidostamme ja tiedollisesta pätevyydestämme niin ylpeitä, että olemme ehkä sokeutuneet joillekin keskuudessamme vallitseville ongelmille. Vastoin omaa käsitystämme kaikki eivät täällä turvaudu suomalaiseen terveydenhoitoon sen enempää kuin uskontoomme. Eivät kaikki pääse eroon tietämättömyydestä, eivätkä omaksu arvojamme tai uskomuksiamme. 

Mietipä itseäsi. Jos sinulla ei olisi hyvää korkeaa koulutustasi tai muuta ammatillista osaamista, vahvaa ja sinuun sitoutunutta puolisoa, joka jakaa arkesi ja kasvatusvastuun lapsistasi, mitä sinä tekisit kun sinulle tulisi isoja huolia? Varmasti - suomalainen kun olet - kokeilisit onneasi lotossa. Mutta kun onni antaisi odotuttaa itseään, mitä muuta tekisit? Olisitko valmis turvautumaan vaikka noituuteen saadaksesi onnesi kääntymään? Mitä tekisitkin, uskon, että haluaisit ja toivoisit parasta lapsillesi. Tutkijatohtori Marja Tiilikainen luennoi vuonna 2010 Helsingin yliopistossa aiheesta ”Somalialainen islam Suomessa ja Afrikan sarvessa”. Hän kertoi tutkimuksestaan, jonka pääinformanttina toimi 22 somaliäitiä pääkaupunkiseudulla. Suosittelen tutustumaan ja miettimään, mikä meillä toimii ja mikä ei. Puutteesta - olipa se tiedollista, hengellistä tai taloudellista laatua - voi päästä eroon, mutta se on tehtävä rohkeasti, viisaasti ja hyväksyttävillä keinoilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat