Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Edenissä pidettiin historiallinen tapahtuma tällä viikolla: ensimmäiset nuorten aikuisten työn neuvottelupäivät. Koolla oli noin sata henkeä eri puolelta Suomea visioimassa tulevaisuutta. Kuka on nuori aikuinen? Teinin me tunnemme, mummot ja papat myös, mutta kuka kutsuu itseään nuoreksi aikuiseksi? Tää kertoo aika paljon ikäryhmän segmentoinnista ja sen puutteesta.. Otetaan apua...
Minua on ilahduttanut viime päivinä erään tiedemiehen avautuminen. Mietin olenko kohdannut vähäisellä yliopisto urallani vielä mitään yhtä rohkeaa. Kari Kuula, teologian tohtori, tietokirjailija, kertoi Savon sanomissa, miten "tiede söi uskon Jumalaan".http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/tiede-s%C3%B6i-uskon-jumalaan/704492 Tiedän, että hän on myös pappi, mutta niinhän täällä...
Syyskuussa 2011 toteutuvassa YK:n yleiskokouksessa onaiheena Palestiinan vaatimus oman valtion legalisoimiseksi. Silloin useat valtiotvoivat äänestää Palestiinan valtion puolesta. Kun palestiinalaiset puhuvat rajoista,he tarkoittavat vuoden 1967 kesän linjojen tunnustamista. Ongelmana on se,etteivät nuo rajat edustaneet koskaan virallisia rajoja, vaan kyseessäoli silloin aselepolinjoista....
Anssi Tiittanen kehottaa Seurakuntalainen-sivustolla kirkon konservatiiveja vaikenemaan.http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/anssin_kioski/454/konservatiivit_opetelkaa_vaikenemaan%21 Hän perustelee vaikenemista oman seurakuntansa helluntailaisten, ortodoksien ja lestadiolaisten vaikenemis linjauksella. Hän sanoo: "Ei kannata käydä debattia asetelmassa, jossa roolit on jaettu ja lopputulos...
Norjan surmaajan yhteydessä yleisenä totuutena mediassa leviää tätä nykyä väite, että kysessä oli äärikristityn teko. Herää kysymys, mitä merkitsee termi äärikristitty? Jos se on vastine sanalle fundamentalistikristitty, fundamentaalinen (lat. fundamentum, perustus, pohja) merkitsee perustavaa, perusluonteista. Fundamentalismi on Yhdysvalloissa kehittynyt protestanttinen virtaus, joka syntyi...
..joten ne jotka saavat sellaisesta näppylöitä - teitä on etukäteen varoitettu. Kirkon tehtävä on saarnata evankeliumia, sellainen käsky kävi aikoinaan Perustajalta, Kristukselta. Tuo tehtävä ei ole monimutkainen: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt...
Onko olemassaoloa kuolemanjälkeen? Ateistin mielestä ei ole. Siksi hänen koko toivonsa keskittyy tämänpuoleiseen elämään. Usein väitettä perusetellaan myös sillä, että kukaan ei ole palannut kertomaan, miten asia on. Kuitenkin inhimillinen historiamme pitää sisällään monia tällaisia kokemuksia, joissa esimerkiksi sydänpotilaan elvytyksessä tuo raja on hetkellisesti ylitetty. Kokemuksissa esiintyy...
Tänään luin taas miten 1400 irtisanottiin Nokialta ja ajatukseni viivähtävät hetkisen niiden luona, jotka henkilökohtaisesti sulattelevat tuota uutista. Muistan kuinka omassa työpaikassa oli samat käänteet jokunen vuosi sitten ja miten nurjalta tuntui, kun tiimiläisiä irtisanottiin. Latviassa työvoima on halvempaa, sanottiin. Nostan hattua jokaiselle nämä uutiset läpielävälle. Millä koota...
On suvivirren aika. Tänä vuonna saattaa tosin jossakin jo soida sensijaan uusi Suvilaulu, joka on Paula Vesalan käsialaa. Paula on musiikinopettaja, joka tahtoo päättää myös koulun uskonnonopetuksen linjauksista. Suvilaulussa on kyllä kauniit sanat, mutta siitä on poistettu se Jumala-ajatus pois. Mikäs siinä Jumalassa nyt Paulaa kammottaa? Ehkäpä siihen kysymykseen vastaa eräs toinen laulu. "...
Tuli kerran opiskeltua vuoden verran toista kotimaista yhdessä maahanmuuttajien kanssa. Kokemus oli avartava. Ruotsia oli mukava opiskella ei-suomalaisten kanssa. Tunnilla joku saattoi laittaa vaikka tanssiksi. Ei oltu niin ryppyotsaisia kuin muinoin lukiossa. Lukiossa ruotsinopettajani muisti tolkuttaa miten meidän on pakko oppia sitä ja tätä tai me ei selvitä kirjoituksista. Siihen lausahdin...
Kuuntelin äskettäin Radio Deitä, Suomen ainutta kristillistä sanomaa julistavaa radio-kanavaa. Ohjelmassa särähti korvaani ajatus, jonka mukaan Suomessa erotaan kirkosta, koska täällä ei esiinny kristittyjen vainoja. Usko otetaan ja hylätään sen vuoksi ikäänkuin hepposin perustein.Olen toista mieltä. Kyllä meilläkin on tunnustavien kristittyjen vainoamista, vaikka se on toki hienovaraisempaa kuin...
Keskiviikkona 23.3.2011 Jerusalemin keskus-linjaautoaseman luona pommi-iskussa kuoli skotlantilainen opiskelija Mary Gardner. Hän oli viaton kohde terrorismille, jolle ei näy loppua. Mary oli Togossa työskennellyt raamatunkäännöstyön konsulttina, jonka sydämellä oli Ife-kansa. Hänen tehtävä ifenkielisen Uuden Testamentin kääntämiseksi tuli valmiiksi viime...
"Yhdysvallat joutuu kokemaan lähitulevaisuudessa historiansa traagisimman maanjäristyksen. Hyvin pian jonakin päivänä tätä kansakuntaa koskee nykyajan suurin uutissähke. Se on selonteko historian suurimmasta ja tuhoisimmasta maanjäristyksestä." Näin kirjoittaa David Wilkerson "Näky nyt" -kirjassa, 6. painos, 2004.Tänään mielenkiintoista on lukea, että tuota tulevaa maanjäristystä David uskoo...
Iltasanomat otsikoi tänään Tikkurilan seurakunnan kursseista: "Seurakunnassa homovastaisia kursseja". http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030913327915_uu.shtml Annetaan siis ymmärtää, että nyt on tapahtumassa jotakin ennen kuulumatonta ja sopimatonta toimintaa. Ainakaan minulle ei ole yllätys, että tämä aihe juuri tässä valossa nostettiin esille Vantaalla. Viime syksynä Tikkurilan seurakunnan...
Opiskeluni toisena vuotena kohtasin Eksegetiikan perusopintoihin kuuluvan Uuden Testamentin osiossa väitteen, jonka mukaan Jeesuksen neitseellinen sikiäminen ei ole uskottavaa. Luennoitsija perusti väitteensä ajatukselle, että Septuagintan (VT:n ensimmäinen kreikannos) Jes. 7:14 sanan parthenos παρθένος tulkittiin niin, että Messiaan tuli syntyä neitseestä, mutta alkuperäinen hepreankielinen...
Anna-Riina Peltola
Nokia
Olen teologia-opiskelija äiti Nokialta. Sydäntä lähelläni ovat lapsiperheet, syrjäytymis uhanalla olevat nuoret ja vanhukset, sekä kirkkoa, elämää ja yhteiskuntaa koskettelevat asiat.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?